Direktiivin 9 b artiklassasäädetään lämpimän käyttöveden käyttäjäkohtaisesta mittaamisesta. Olemassa olevien rakennusten osalta mittarien asentamisvaatimus on, tekniselle toteutettavuudelle ja kustannustehokkuudelle ehdollisena, saman sisältöinen kuin aiemmin 9 artiklassa. Uutena vaatimuksena on käyttäjäkohtaisten lämpimän käyttöveden mittarien asentaminen kaikkiin uusiin moniasuntoisiin ja moneen eri tarkoitukseen käytettävien rakennusten asuinkäytössä oleviin osiin, joissa on keskuslämmitys lämmintä käyttövettä varten tai joissa on käytössä kaukolämpöjärjestelmä. Koska huoneistokohtaisten kylmän ja lämpimän käyttöveden mittareiden asentamisesta sekä uusiin moniasuntoisiin rakennuksiin että tällaisten rakennusten luvanvaraisissa putkistosaneerauksissa, säädetään jo voimassa olevissa rakentamismääräyksissä Ympäristöministeriön asetus rakennusten vesi- ja viemärilaitteistoista (1047/2017), 10 §., ei säännöksen täytäntöönpano edellytä lainmuutoksia.
Hallituksen esityksestä on pyydetty lausuntopalvelu.fi:n kautta lausuntoja 15.1.2020 – 25.2.2020. Lausuntoja saatiin 36. Lausuntoja antoivat keskeiset viranomaiset, kiinteistö-, rakennus- ja finanssialan sekä energiantuottajien etujärjestöt, vuokralaisten, asumisoikeusasukkaiden ja vuokranantajien etujärjestöt, Suomen Kuntaliitto ja Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy. Lisäksi lausunnon ovat toimittaneet eräät yksityiset yritykset ja yksityishenkilöt.
Asumisoikeusasunnoissa asukasvalintaperusteena on järjestysnumeron lisäksi vain hakijaruokakuntien varallisuus; varallisuusrajaa ei kuitenkaan sovelleta yli 55-vuotiaisiin hakijoihin. Asukasvalintakriteerit ovat asumisoikeusasunnoissa väljemmät kuin vuokra-asunnoissa johtuen järjestelmän erityispiirteistä, esimerkiksi asukkailta vaadittavasta asumisoikeusmaksusta. Asumisoikeusasuntojen avulla monipuolistetaan vuokra- tai omistusasuntovaltaisten asuinalueiden asuntokantaa ja ehkäistään segregaatiota. Asumisoikeusasunnot ovat välimuoto, jossa asuminen on turvatumpaa kuin vuokra-asunnossa ja toisaalta kynnys asumisoikeusasunnon hankkimiseen on matalampi kuin omistusasunnossa.
Yhtiöjärjestykseen sovelletaan lähtökohtaisesti yleistä sopimusvapauden periaatetta, minkä johdosta yhtiötä perustettaessa vastikkeen maksuperuste voidaan valita vapaasti (ks. AOYL 1:12-13 § ja HE 24/2009 vp., s. 57). Yhtiön toiminnan aikana vastikeperusteiden muuttamista on rajoitettu siten, että lähtökohtana on päätöksen tekeminen 2/3:n määräenemmistöllä yhtiökokouksessa annetuista äänistä ja edustetuista osakkeista, minkä lisäksi yhtiöjärjestyksen muuttamiseen vaaditaan niiden osakkeenomistajien suostumus, joiden oikeuksiin muutos erityisesti vaikuttaa (esimerkiksi lisäämällä osakkaan maksuvelvollisuutta yhtiötä kohtaan – AOYL 6:35.1 §). Kynnys yhtiöjärjestyksen vastikeperusteen muuttamiseen on taloyhtiön päätöksentekoon tavallisesti sovellettavia säännöksiä korkeammalla sen vuoksi, että yhtiöjärjestyksen muuttaminen esimerkiksi siten, että vähennetään joidenkin osakkaiden maksuvelvollisuutta ja samalla käytännössä lisätään toisten osakkaiden maksuvelvollisuutta, vaikuttaa viime kädessä yhtiön kaikkien osakkeiden arvoon. Tätä vaikutusta on AOYL:n esitöissä (HE 24/2009 vp., s. 147-148) ja oikeuskirjallisuudessa (mm. Jauhiainen-Järvinen-Nevala, Asunto-osakeyhtiölaki, 2013, s. 472 ja Furuhjelm-Kanerva-Kinnunen-Kuhanen, Asunto-osakeyhtiölaki II –kommentaari, 2015, s. 166)) käsitelty erityisesti lakiin perustuvan erityisen yhtiöjärjestyksen kohtuullistamissäännöksen (AOYL 6:36 §) osalta. Käytännössä kynnys yhtiöjärjestyksen kohtuullistamiseen on korkealla. Oikeuskirjallisuudessa (Jauhiainen-Järvinen-Nevala) on esitetty, että lakia on tulkittava niin, että kohtuullistaminen ei lähtökohtaisesti voi koskea kulutukseen perustuvaa vastikemääräystä eikä tällaisen määräyksen lisäämistä yhtiöjärjestykseen, koska tällaista perustetta sovellettaessa yhdenkään osakkaan ei pitäisi saada merkittävää etua toisen osakkaan kustannuksella määräyksen tarkoittaman hyödykkeen osalta. Toisaalta samassa yhteydessä on esitetty, että poikkeustapauksissa kulutukseen perustuvan vastikeperusteen käyttöönotto voinee kuitenkin johtaa siihen, että yhtiöjärjestyksen muu määräys muuttuu kohtuuttomaksi (esim. kun joidenkin huoneistojen suurempi veden kulutus on jo otettu huomioon muussa vastikeperusteessa ja kulutukseen perustuvan vastikeperusteen käyttöönotto lisää merkittävästi näiden osakkaiden suhteellista maksuosuutta yhtiön kaikista hoitokuluista).
Koska mittareiden ja niiden asennuksen asianmukaisuudesta riippuu, voiko taloyhtiö laskuttaa niiden perusteella osakkaita vedenkulutuksesta, taloyhtiöitä suositellaan vaatimaan mittareiden korjaamista välittömästi. Käytännössä taloyhtiön edun mukaista ei yleensä ole hyväksyä urakoitsijan mahdollisesti tarjoamaa rahakompensaatiota.
Laeilla pannaan osaksi täytäntöön energiatehokkuudesta annetun direktiivin 2012/27/EU muuttamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2018/2002 säännökset sähkön, kaasun, kaukolämmön ja -jäähdytyksen sekä lämpimän käyttöveden mittaamisesta ja laskutuksesta sekä niihin liittyvien tietojen antamisesta ja kustannusten laskuttamisesta. Energiatehokkuusdirektiiviä (direktiivi 2012/27/EU) pannaan täytäntöön myös muilla toimin, kuten valtiovallan ja eri toimijoiden välillä tehdyillä energiatehokkuussopimuksilla.
Edellä kuvattujen EU-oikeuden yleisistä periaatteiden perusteella muutosdirektiivin riittävä täytäntöönpano edellyttää taannehtivasta vaikutuksesta säätämistä siten, että todelliseen kulutukseen perustuvaa kustannustenjakoa sovelletaan aiemman sopimuksen tai yhtiöjärjestyksen määräyksen estämättä silloin, kun direktiivissä tarkoitetut mittarit on asennettu sen täytäntöönpanon jälkeen. EU-tuomioistuinkäytännöstä seuraa, että muutosdirektiivin soveltamiseen vain sen täytäntöönpanon jälkeen perustettaviin uusiin yhtiöihin liittyisi merkittävä tulkintariski.